Suojelkaa äiti

Äitinä oleminen on ihmeellisintä maailmassa. Ainakin joidenkin mielestä. Itse en ole koskaan kuulunut noihin elämäntapaäiteihin, joiden elämä saa täyttymyksensä äitiydestä. Olen kyllä parhaani mukaan yrittänyt pitää jälkikasvustani huolta pyrkimällä yötä päivää täyttämään heidän henkiset ja ruumiilliset tarpeensa. Lohduttanut itkeviä, puhdistanut sottaisia, pukenut viluisia, ruokkinut nälkäisiä ja opettanut tiedonhaluisia - ollut saatavilla, kun nuo enemmän ja vähemmän avuttomat ihmistaimet ovat minua tarvinneet.

Yritän pitää mielessä, että mahdollisesti joskus vielä missikisoissa (vaikka lihavien isoäitien, taikka senioriekonomien) minultakin kysytään elämäni merkittävintä tapahtumaa, ja siihen kuuluu vastata, että ehdottomasti lasteni syntymät. Vaikka eivät ne oikeasti olleet tapahtumia kummempia. Ja vaikka lapset kivoja ovatkin, onhan niistä kyllä tosi paljon harmiakin - ja huolta. Mutta onhan sekin kyllä aika merkittävää.

Edellä todistetun melko huonon äitiasenteeni vuoksi hämmästyin itsekin voimakasta reaktiotani serkkuni ilmoitettua Facebookissa, että hänestä tulee äiti. Ohuen ärtymyksen minussa aiheutti tuo tulevan "lapsen" rotu, ei niinkään kateus serkkuni tulevasta äitiydestä. Jotenkin en nimittäin äkkiä pystynyt lainkaan sulattamaan, että koiranpennun ostamalla tulee äidiksi.

Ei tule. Äidiksi tullaan hankkimalla ihmislapsia niiltä, kenellä sattuu olemaan ylimääräisiä, taikka sitten ihan perinteisesti itse raskausarpisen vatsan sisältä pukkaamalla. Silleen tullaan äidiksi ja äiti voi olla vain omalle lajilleen.

Luin tänään netistä, että joku tuntematon julkkis oli lahjoittanut valtavan määrän rahaa löytöeläinten hyväksi. Koska maailmassa tuntuu olevan paljon löysää rahaa liikkeellä, saatan itse perustaa liikkeen äitien suojelemiseksi - tai ainakin Äiti-nimen suojaamiseksi. Onhan sentään parmankinkku ja karjalanpiirakkakin suojattuja käsitteitä, niin eikö voitaisi säästää äitikin ihmislapsille.

Joulun odotusta

Intohimoisen jouluihmisen mielestä on ihan käsittämätöntä, että kaikki eivät suurimmasta vuotuisesta juhlastamme jaksa innostua samoin kuin itse. Joku ei jaksaisi kuunnella joululauluja ostoskeskuksissa, toista ärsyttävät monenkirjavat jouluvalot ikkunoissa ja kolmas ilmoittaa työpaikan lounaspöydässä kovaan ääneen, ettei heidän perheessään laiteta jouluruokaa, eihän siitä edes kukaan pidä.

No, kaikki eivät pidä samoista asioista, eikä tarvitsekaan, suokaamme jokaiselle vapaus viettää oma Joulunsa kuten haluaa. Olen itsekin viettänyt useita Jouluja matkoilla kotimaassa ja ulkomailla, kotona ja kylässä. Yhtä ainoaa Joulun konseptia tai joulustressiä en ole löytänyt, olenpa sitten valmistellut Jouluni Strömsön tyyliin pienintä yksityiskohtaa myöten suurelle joukolle tai pakannut bikinit matkalaukkuun ja toimittanut viimeiset paketit saajilleen matkalla lentokentälle.

Joulusta voi nauttia niin monella tavalla. Joulutunnelmaa löytyi jopa lentokenttähotellin aamiaisella Jouluaattona aamuviideltä, kun kaneli tuoksui joulupuurossa. Tunnelma ja muistot syntyvätkin usein pienistä asioista, kuten jouluisista tuoksuista, rakkaista joululauluista tai lumen narinasta kengän alla. Hyvän ruoan intohimoisena ystävänä koen, että oman Jouluni kohokohdat liittyvät ystävien ja läheisten kanssa nautittuun perinteiseen jouluruokaan kinkkuineen, kaloineen ja laatikkoineen tai sitten rakkaan kanssa kahdestaan nautittuun vähemmän perinteiseen jouluruokaan Miamin öisellä kadulla tai Prahan joulutorin vilskeessä. Hyviä Jouluja kaikki.

Lapsuuden Jouluista mieleen on iskostunut jouluvalmistelujen tärkeys. Äiti valmisteli Joulua tunteella ja taidolla, ilman suurta kiirettä ja draamaa, vaikka työssäkäyvänä hän varmaan itsensä joskus väsyneeksi tunsikin, ja tuskin hänellä aikaakaan ihan rajattomasti oli. Meidän Joulumme kohokohta oli jouluaaton päivällinen herkkuruokineen, pukkeineen, lahjoineen ja kaiken kruunaavine luumukiisseleineen ja kermavaahtoineen. Ruoka laitettiin huolella, ja katettiin kauniisti koristeltuun pöytään - ja korjattiin myös pois, lapsuudenkodissani ei ollut yöllä ruokaa pöydässä tarjolla, mutta jääkaapista löytyi aina graavilohta, piirakoita, silliä ja tietysti kinkkuakin yölliseen nälkään tai ihan vain suklaan aiheuttaman kuvotuksen torjuntaan.

Kotoa opittua lienee tuo intohimoni jouluvalmisteluihin. Vaikka tänäkään vuonna ei ole tarkoitus Joulua kotioloissa viettää, ei mikään estä kotia jo marraskuun puolella koristelemasta tai jälleen kerran yhtä ovikranssia askartelemasta. Siitä se sitten alkaa..

 

 

 

 

 

 

Omalla aikavyöhykkeellä

Mieheni tuumasi viikonloppuna, että mökkisaaremme Notö sijaitsee ihan omalla aikavyöhykkeellään. Hän ei luultavasti käyttänyt käsitettä aikavyöhyke ihan sen tavallisimmassa tarkoituksessaan, jonka mukaan aikavyöhyke on maapallon alue, jolla käytetään samaa aikaa.

Luulen hänen tarkoittaneen (ja minähän yleensä tiedän häntä paremmin, mitä hän kulloinkin tarkoittaa), että muun maailman kellolla mitattava aika ei saarella juurikaan elämää ohjaa. Siellä aika määritellään valon ja pimeyden, sään, ulkolämpötilan ja nälän suhteessa. Aamulla herätään, kun on valoisaa ja nukuttu riittävästi, lounasta syödään sitten, kun hitaasti nautitun aamiaisen viimeisetkin rippeet on kulutettu ja nälkä alkaa kurnia suonissa. Saunaa lämmitettäessä nautitaan savun tuoksusta hämärtyvässä iltapäivässä - saunoessa myrskylyhdyt ja kynttilät valaisevat  jo maisemaa. Päät painetaan tyynyn viileään pehmeyteen, kun väsymys painaa silmissä ja yö on jo pimeä.

Omalla aikavyöhykkeellä etääntyy myös arkisen elämän iloista ja murheista. Kun tuuli puhaltaa järvenselältä puhdistaen mielen, painavat työasiat mieltä vain harvoin. Enemmän saaressa kiinnostaa, paljonko vesi on laskenut edelliskerrasta, missähän joutsenpari tänä viikonloppuna uiskentelee ja näkyykö pimeässä valoja viereisistä saarista. Marraskuussa noita valoja on kyllä tosi vähän - mutta luminen maisema valaisee ihanasti ja yölläkin voi kulkea ilman taskulamppua.

Aikakone piti puhdistaa lumesta ennen
toiselle aikavyöhykkeelle siirtymistä 

 Fiksu ystävämme on sisäistänyt missä
meidän onni lymyää

Tarkkasilmäinen voi havaita toiveikkaan
kalamiehen hämärtyvässä illassa 

Mikään ei luo tunnelmaa
kuten aito tuli 

Myös sisällä..
 

Saimaan vesi oli tosiaan alhaalla 

Haikeana jätimme jäähyväiset saarellemme
hyisessä sateessa - kevväämmällä sitten.. 

Syyshommia pihalla

Tänä syksynä sää on vaihdellut laidasta toiseen,
lämpötilan vaihtelut vuorokauden sisällä ovat
olleet reilusti toistakymmentä astetta -
yli kymmenen asteen aamupakkanen on
iltaan mennessä saattanut vaihtua useaan plusasteeseen.

Sateet, pimeys ja oikuttelevat säät ovat kai
aikaansaaneet sen, että pihan siivous ja koristelu
on tänä syksynä jäänyt tosi vähiin.

Pääovelle kasasin istutuksen kesäkukista
talteen ottamistani hopealehdistä ja
murateista, ja lisäksi laitoin callunoita.

Tämä hieno jäälyhty syntyi
itsestään kasvihuoneen vesisaaviin
ja suli seuraavana päivänä
12 asteen lämmössä vesilammikoksi
oven viereen. 

Pyhäinpäiväksi karpalokakku

Työkaverit tilasivat Pyhäinpäivän pippaloihin
täytekakun. Tylsää elämää voi tietty värittää
myös siten, että tekee taas kerran jotain,
mitä ei ole aiemmin kokeillut, ja mitä
ei oikein voi edes koemaistaa.

Vuodenajan innoittamana päätin siis
tehdä kinuski-karpalotäytekakun. En ole
aiemmin käyttänyt karpaloa missään leivonnassa.

Päinvastoin kuin edellisiin juhliin leivotut kakut,
tällä kertaa kakkupohja kohosi hienosti,
oli tosi tasainen ja leikatut kerrokset olivat
täsmälleen suoria ja samankorkuisia.

Alku oli siis tosi lupaava. 

Kakun väliin valmistin hillon karpaloista;
noin litraan karpaloita lisäsin kolmisen desilitraa ihan tavallista
kidesokeria. Keittelin hilloa kolme varttia, paseerasin
ja keitin vielä vähän aikaa, kunnes
hillo sakeni, ja laitoin jääkaappiin yöksi jäähtymään.
Tuloksena oli lähes marmeladimainen,
tasainen hillo, ihan täydellinen kakun väliin.

Karpalon kirpeyttä tasaamaan tein täytteen,
johon laitoin 500g tavallista maitorahkaa,
6 dl vispikermaa ja 200g sulatettua
valkosuklaata. Makeutin täytettä vielä hiukan
sokerilla ja vaniljasokerilla.

Käytin tuota samaa täytettä myös kakun
koristepursotuksiin. Valkosuklaa kiinteyttää
täytteen, joten siitä tulee hyvä ja kestävä
pursotus - vielä pitäisi opetella
vähän eri pursotustekniikoita, niin saisi
myös näköä kakkuihin.

Kinuskikuorrutus pinnalle, kakun
täytettä hiukan koristeeksi reunoille
ja koristeeksi keko lumikarpaloita keskelle.

Ennakkoon vähän pelkäsin karpalon
kirpeyden tulevan kakussa liikaa esiin,
mutta hilloksi keitettynä ja valkosuklaarahkalla
höystettynä se sopi mielestäni kakkuun tosi hyvin.

Lopputulos oli raikas ja hyvänmakuinen,
karpalon kaunis väri myös tuli hyvin
esiin leikatussa kakkuviipaleessa.
 

Kiinnostuksen kohteet

Keskustelimme muutama päivä sitten
tämän vuoden tomaattisadosta ja totesimme
sen edellisvuotista heikommaksi.

Ensimmäisenä kasvihuonevuonna keskityimme
ihan täysillä tomaatinkasvatukseen ja jokainen
uusi kukka ja hedelmä olivat yhtä suuri ihme.
Menneenä kesänä suuri intohimo matkasi veneellä
saareen ja kotiin jäi kasvihuoneinnostusta
vain juuri ja juuri sen verran, että tomaatit
muistettiin kastella joka päivä - tai ainakin
melkein joka päivä.

Innostuksen laantumista kuvaa varmaan sekin,
että kesän painuessa syksyä kohti askeleet
ovat vieneet yhä harvemmin kasvihuoneen suuntaan.
Tänään kuitenkin suunnistin haravoinnin lomassa
sinne katsomaan, josko siellä olisi vielä jotain
tulevalta pakkasyöltä pelastettavaa.

Löysin lähes puoli ämpärillistä enemmän ja
vähemmän kypsiä tomaatteja, joista valitsin
parhaat ja keräsin vielä seuraksi pari munakoisoa
ja paprikaakin. Paprikasadosta oli tosin suuri
osa mennyt huonoksi - lievätkö saaneet jo liikaa kylmää.

Ensi keväänä kuitenkin kaivamme kahden tomaatinviljelykesän
kokemukset jälleen esiin ja niistä oppineena valitsemme huolella
parhaiten menestyvät lajikkeet, sopivimmat lannoitustavat,
parhaimmat tukimenetelmät ja toivomme, että innostus jakaantuu
tasaisemmin saaren ja kotipuutarhan välillä -
ihan vaan sen vuoksi, että on hurjan iso työ viedä
kasvihuone veneellä saareen.
 

Synttärikukkien joukossa oli myös tämä
mahdollinen elämys. Perheemme nuoriso
kyllä ihmetteli melkoisesti lahjan ulkonäköä,
eikä heitä ihan saanut vakuuttumaan lahjan ihanuudesta.
 

Peittelimme juurakon huolella maahan,
ja odotamme, että haaveissa siintävä
kesä saa sen puhkeamaan kukkaan.
 

Sen verran nuoriso tosin ymmärtää
äidin puutarhainnostuksen päälle,
että osallistui aktiivisesti synttärisaappaiden
etsintään. Tavoitteena heillä oli pinkit saappaat,
mutta riittävän lujaa kulkevat nämä kirkkaanpunaisetkin.

Synttärikuvia

 

Vietettiin pienet synttärit, vieraita oli kuutisenkymmentä,

vuosia ei päivänsankarille onneksi ole kertynyt vielä

läheskään yhtä monta.

 

Kaikkihan sen tietävät, että mitä
useampi kokki, sen paremmat piparit. 

Ja hyviähän niistä tulikin. 

Kakkuvalikoimassa luotettiin tuttuihin kakkuihin,
jotka varmasti onnistuvat. 

Sekä sellaisiin suklaakakkuihin,
joita ei koskaan ennen oltu tehty.
Lopputulos oli kyllä suklainen ja makoisa,
mutta ulkoasu kieltämättä melko kotikutoinen.

Suklaakakun täytteenä oli
vaniljainen omenarahka.

Yhteen kakkuun tein täytteen kermasta, Valion
maustamattomasta tuorejuustosta sekä
kotitekoisesta omenasoseesta ja maustoin
seoksen vaniljalla. Siitä piti tulla varakakku,
mutta maultaan se oli ehkä onnistunein.
 

Kaikki tarjottavat makkaroita lukuun ottamatta
olivat itse tehtyjä - mutta hyvin kelpasivat
siitä huolimatta.

Hankalinta tarjottavien valmistamisessa
suurelle vierasmäärälle on määrien arviointi.
Yritimme laskea esim. salaattien menekkiä
desilitroina per henkilö,
mutta ei se oikein toiminut ja
miltei kaikkea jäi rutkasti yli.

Tarjolla oli hedelmäistä kanasalaattia,
oliivi-perunasalaattia, pastasalaattia,
coctail-lihapyöryköitä, savuporojuustotuulihattuja,
porsaan sisäfilettä, konjakkigraavattua lohirullaa,
bratwurstia ja chorizoa,
 sekä vähän patonkia ja levitettä lisäksi.
 

Ohjelman olivat järjestäneet synttärisankarin
omaiset ja vieraat. Valikoimassa oli tulista,
nostalgista, hauskaa ja herkkää ohjelmaa,
joka vei juhlakansaa tunnelmasta toiseen.

Saksofonilla soitettu lempikappaleeni
herkisti tunnelman ja isännän serenadi emännälle
sai viimeistään romantikkojen silmäkulmat kostumaan.



Kukkaloisto huumaa yhä,
muutaman päivän kuluttua juhlista. 



 

Satumainen syyskuu

 

 



 

 

 



 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Moussakaa ja muuta syötävää

 

Tyttäreni kysyi minulta edelliskesänä,

miksi ihmeessä olin aikeissa kasvattaa munakoisoa

kasvihuoneessa, koska "eihän se edes kasva Suomessa".

 

Olen kuitenkin kumonnut hänen ennakkoluulonsa

munakoison viljelyn suhteen, sekä parin muun

nuoren ennakkoluulot munakoison maun suhteen.

 

Tänä vuonna satoa tuli kappalemäärällä mitattuna

ennätysmäisesti, mutta hedelmien koko ei kyllä

ollut päätä huimaava - Kreikkalaiset juhlat täytyi

taas siirtää seuraavaan vuoteen.

 

Kymmenestä pikkuruisesta munakoisosta

saatiin kuitenkin reilunkokoiseen vuokaan

herkullinen moussaka - ehkä juuri sen verran,

että se saattaa motivoida kasvattamaan noita

vielä ensi vuonnakin. Tosin luulen,

että miltei mikä tahansa vihannes maistuisi

haudutettuna valkosipulisessa tomaattikastikkeessa.

 

Ilahduttaahan tuo kasvi ainakin

erikoisen kauniilla kukinnallaan.

 

 

 

Tomaatti- ja kurkkusato onnistui keskinkertaisesti;

pitkän, kuuman kesän ansiosta tomaatit ehtivät

kypsyä paremmin kuin edelliskesänä, mutta

niiden kokonaismäärä jäi kyllä edellisvuotta

reilusti pienemmäksi - tosin vietimme valtaosan

kesästä saaressa, joten ehkä hoidon vähäisyydelläkin

oli joku vaikutus.

 

Kurkkuja ei tullut kovin suurta määrää,

mutta kaikki kypsyneet kurkut olivat terveitä

ja hyvän makuisia.

 

 

 

 

 

 

 

Omenasato oli tänä vuonna ihan huikea

paitsi kappalemäärällä mitattuna,

myös omenoiden koko oli aiempia

vuosia suurempi. Suurimmat Lobot

olivat reilusti kahden nyrkkini kokoisia.

 

 

Omenoiden kokoon lienee eniten vaikuttanut

 puiden leikkaaminen riittävän mataliksi ja

harvoiksi - näin on perheemme omenapuumies

minulle kertonut.

 

Omenasadosta pullotettiin ja purkitettiin

talven varalle niin paljon,

kuin säilytystilat antavat myöten.

 

Loppuja omenoita on yritetty tyrkyttää

sukulaisille ja ystäville. Onneksi kohta

tulee lunta..

 

 

Syyskuun ilta Saimaalla

Syyskuinen perjantai-ilta Saimaalla,
ihan huikean hieno sää..
 



.. ja hienot maisemat

Joutsenet lipuivat seurakseni
tyyneen, rauhalliseen iltaan.

Niiden ääni on kantava - ei välttämättä kaunis,
mutta tosi vaikuttavana se kaikuu hiljaisuudessa.

Yksinkertaiset ihmiset rakastavat
yksinkertaisia asioita -
kuten tulta ja kiviä.

Rauhoittavampaa näkyä on
vaikea kuvitella.. 

Keittiön tuunausta

Kun pariin viikkoon ei oltu päästy mökille,
sivellinkäsi  alkoi olla jo niin levoton,
että pitääkseeni sen pois pahanteosta,
keksin sille töitä.

Vaihdoin keittiöön näyttävän valaisimen
ja pikkuisen sovittaakseni sitä paremmin ympäristöönsä,
sain kuningasajatuksen maalata ruokailutilan perällä
oleva vanhan teakpuisen kaapin valkoiseksi.

Ajatus, vaikka olikin omani,
osoitautui huonoksi.
Valitettavasti vain ehdin maalata
pari kerrosta valkoista maalia pinnalle,
ennenkuin selvisi, että valitsemallamme
maalilla ei tuo homma onnistuisi.

Nyt on kaapin ovissa kaunis,
mummojen alushousujen väri,
ja jatkotoimet harkinnassa.

Aina ei voi onnistua...

Elokuussa

Helteiden hellitettyä saapuivat sateet, eikä
puutarhatyöt edelleenkään edistyneet ihan suunnitellusti.
Sato kuitenkin kypsyy omaa tahtiaan ja suorastaan
pakottaa säilöntähommiin.
Omenapuut notkuvat suuren sadon painosta
ja tuntuisi suorastaan vääryydeltä jättää
herkulliset hedelmät käyttämättä.

Säilöimme siis karviaset hillopurkkiin ja
omenat mehuksi ja soseiksi. Omenasadossa
tosin riittää työstettävää vielä pidemmäksikin
aikaa, mutta on ainakin aloitettu.

Näitä ei onneksi säilöä tarvitse. Kasvihuoneesta
noudetut, tuoreet tomaatit ja kurkut tekevät välittömästi
kauppansa.

Kaikki sattumanvaraisesti valitut tomaattilajikkeet
ovat viihtyneet isännän hellässä huomassa ja tuottavat
runsaan sadon. Joukosta erottuu herkullisen makea,
pieniä hedelmiä tuottava Black Cherry, joka on
kerrassaan mainio lajike sellaisenaan naposteltavaksi.