Elokuun lopulla

Ruusuliisan kukinta on ihan parhaimmillaan,
 tämän kaverista pupu söi kukat.

Lempikukka-status taitaa olla
jo tässä blogissa hiukan inflaation kärsinyt,
mutta silti
gladiolukset ovat ihan huikean hienoja kukkia

Nauhuspenkkikin kukoistaa,
nyt pitäisi erottaa vaan nuo lajikkeet;
kallionauhus, valtikkanauhus,
soihtunauhus ja ehkä meiltä puuttuva
on aurinkonauhus.

Taitaa tulla kova talvi?

Tätä kutsuisin sinnikkyydeksi

Sisähommissa

Eihän sitä kukaan jaksa aina ulkona puuhailla, kyllä välillä on kiva päästä siisteihin sisähommiinkin. Eli Raisa antoi luvan tulla sisälle...  ;-)

Juu, jossain vaiheessa alkoi muhia ajatus, että vuodelta 1970 oleva sinänsä komeasta kahdeksantuumaisesta laudasta tehty sisäkattomme kaipaisi vaalennusta. Etenkin kun noita valaisimia ei katossa liikaa ole, niin tilannetta ei auta, että aika on katon tummentanut. Pimeätä oli.

Siis eikun tuumasta toimeen ! Projekti alkoi sillä, että lautojen välissä "pohjalla" ollut musta tervapahvi piti poistaa mattoveitsellä. Ei sitä rakoa ollut kuin parisataa metriä kun kattoa oli ehkäpä noin 60 neliötä...

Tämän jälkeen piti kaikki reunat teipata maalarinteipillä ja suojata lattiat paperein. Aivan kamalaa nysväystä. Sitten pääsikin jo maalaushommiin. Ensimmäisen kerroksen vedin K-Raudan neidon ohjeiden mukaisesti Häftgrund -otepohjamaalilla. Tästä oli se hyöty, että koska se oli niin hyvin peittävää, niin selvisin vain yhdellä kerroksella pintamaalia (väriä Kinos, kiinnostuneille tiedoksi). Melkoinen säästö ajassa!

Tuosta alla olevasta kuvasta näkee, että ero vanhaan on melkoinen!

Ensin olohuoneen toinen puoli ja sitten toinen. Näin ei

tarvinnut tyhjentää koko olohuonetta yhdellä kertaa.

Jossain vaiheessa viimein koitti se hetki, että katon maalaus oli valmis. Siinä vaiheessa olin sitä mieltä, että jo oli aikakin !



Viimeisiä vetoja vaille valmis katto pohjamaalin osalta!

Kun katto oli maalattu, niin yllätyksekseni en kiinnittänytkään vanhoja valaisimia eteiseen, käytävään ja olohuoneeseen, ne olivat salaperäisesti vaihtuneet modernimmiksi. Sitten kävi jotain sellaista, että koskaan ennen ei ole käynyt : seinät alkoivat hohtavan katon vieressä näyttää nuhruiselta ja sävykin oli väärä tilattuun sohvaan nähden. Mutta onneksi keksimme tähän ratkaisun. Maalaamme kaikki seinät!



Iloinen maalaajapoika yrittämässä sähköiskua pistorasiasta.

Ihan kaikkea ei maalattu, yksi seinä olohuoneesta päätettiin tehdä tapetilla. Tässähän oli tietysti lasikuitutapettia liiman kanssa eli ei lähde räjäyttämälläkään. Onneksi taas K-Raudasta sai tumpelo apua. Sieltä löytyi tasoitetapetti, eli paksu tapetti, joka peitti alleen lasikuitutapetin kohoumat. Ja toimi ! Sen päälle olikin sitten (periaatteessa) helppo laittaa se viimeistelytapetti.

Tämä periaatteellinen helppous osoittautui harhaksi. Vaikka tuota tapetointia on tullut tehdyksi enemmänkin tässä elämän aikana, niin tämä oli kyllä haasteellista. O-P Karjalainen opetti teeveehaastattelussa sen tarkoittavan, että "kaikki on mennyt päin persettä". Eli haasteellista oli.

Sanduddille terveisiä, että älkää enää päästäkö Jukka Rintalaa suunnittelemaan tapetteja. Tapetin pinta oli niin herkkää materiaalia, että jos hampaita pesemättä hengitti siihen päin, niin jäljethän siihen jäi. Saatikka, että piti puskusaumaa tehdä ilman että sitä liimaa sieltä pisaraakaan tursuaisi.

Sain sitten tapetin lopuksi seinään kiinni. Tosin se viimeinen reuna kun piti leikata, niin liiman pehmentämä tapetti oli NIIN hötöistä, että edes tuliterällä mattoveitsellä ei sitä saanut siististi leikatuksi. Sellainen hieman nyrhittyhän siitä tuli. No, minähän vanhana fiksaajana ajattelin viimeistellä sen vanhalla kunnon akryylimassalla. Hyvä ajatus!

Halusin tehdä siitä oikein siistin ja käytin samaa tekniikkaa kuin silikonia laitettaessa : tulevan sauman molemmille puolille maalarinteippi, massa paikalleen ja teipit pois. Näin teinkin. Teipit lähti. Tosin lähti sen Rintalan tapetin pintaakin. Tässä vaiheessa V*****I. Verenkierto pysähtyi pitkähköksi aikaa, ja pohdiskelin, että mitä voisi heittää tai kontrolloidusti rikkoa. En keksinyt, joten tyydyin karjumaan sanoja, jotka ovat armeijassa ja nykynuorison puhekielessä hyvin suosittuja. Helpotti hivenen. Todettakoon, että Raisa eikä Jassu ollut kotona.

No, otin sitten käyttöön suunnitelma B:n ja laitoin nurkkaan leveähkön listan. Peitti.

Kun kulmaus viimeisteltiin uusilla tauluhyllyillä ja sohvatyynyillä, niin mikäpäs siinä on nyt köllötellessä. Ja tuollainen siitä tuli!

Remontti-Reiska tutkimassa rauhoittavien lääkkeiden annosteluohjeita.

Elonkorjuun aikaan

Paitsi eloa, tähän aikaan vuodesta korjataan paljon muutakin satoa. Kantarellit kurkkivat tänä vuonna sammalten seasta ihan ennätyskirkkaasti – täytyy olla niin, koska niitä on minunkin koriini metsästä ilmestynyt. Mustikanvarvut taipuilevat marjojen painosta ja kuiskivat: ”et kai aio hyviä marjoja metsään jättää”. No, en kai. Pitänee vielä kerran vetää punaiset Haisaappaat jalkoihin ja tömistellä metsään.

Karviaishilloon tuli eilen niin kova himo, että ihan oli pakko pari litraa puolikypsiä karviaisia kerätä ja kiehauttaa hilloksi. Yksi purkillinen syötiin ja neljä säilöttiin. Mutta kirsikkahillo oli sellaista hienoa herkkua, että sitä maisteltiin vaan vähän, ja laitettiin loput talven varalle talteen.

Onneksi omenia, luumuja, puutarhamarjoja ja miniporkkanoita (minejä siksi, että joku ei ymmärtänyt niitä ajallaan harventaa) riittää säilöttäväksi vielä pitkälle syksyyn, niin saan tätä talvipesänrakentamisviettiäni vielä toteuttaa.

Mustaherukkavalkosuklaakakkua

Tarjottiin lauantaina meidän vieraille

Hymyssä suin,
oman puutarhan mustaherukoista

Onkohan tää merkki vanhuuden

Vai ihan vaan järjen ääni,
joka kehottaa hankkimaan
kesäkukiksi pelargoneja.

Olen aina pitänyt pelargoneja mummon ikkunalaudalle kuuluvina kukkina, mutta nyt jo toista kesää kukkivat nämä mummon peruspelargoniat upeasti talomme sisäänkäynnin vieressä,varjoisassa paikassa, johon ei aurinko paista kuin ihan tosi aikaisin aamulla. Näitä ei tarvitse nyppiä, eikä juuri muutenkaan hoitaa, poistaa välillä kukkineet kukkavarret ja antaa satunnaisesti vettä ja ehkä vähän lannoitetta.

Viime talvena yritimme ensimmäisen kerran talvettaa pelargoneja kellarissa.Tulos oli hoidon määrään suhteutettuna yllättävän hyvä. Vaikka unohdimme kukat kuukausiksi kastelematta kellariin, niistä kukkii vieläkin osa kauniisti (ei tosin tässä).

Pelargoneista löytyy myös perinteisten lisäksi erilaisiakin lajikkeita. Tämäkin perhospelargonia on tosi kaunis. Näihinhän voisi hurahtaa vaikka enemmänkin.

Vaikka päärynäpuu ei meitä

Sadollaan häikäissytkään,
muutoin satonäkymät
puutarhassamme ovat ilahduttavan
ruhtinaalliset tänä vuonna.
Pikkutomaatit taipuilevat
kypsien punaisten hedelmien painosta,
pieni kirsikkapuu yllätti
itsensäkin kirsikoiden määrällä,
luumuja tule ämpäritolkulla,
omenoita rekkakuormittain,
ja marjojakin saadaan säilöön riitävästi.

Äidin auringonkukantaimet
ovat kasvaneet näin komeisiin mittoihin,
ja ilahduttavat
aurinkoisella olemuksellaan.
Näitä katsomalla ei voi tulla
kuin hyvälle mielelle.

Omenasato ilahduttaa
viime vuotisen
huonon sadon jälkeen.
Omenoita tulee,
niin että pieniä puuparkoja
pitää tukea, jotta niiden oksat
eivät repeäisi.

Asterintaimiakin saatiin keväällä,
ja nyt maljakot täyttyvät
 värikkäistä kukista.

Lempikukkani,
syysleimu,
vaatii vielä vähän kotiutumista.
Toivottavasti ensi kesänä
saadaan runsas kasvusto
näitä upeita, perinteisiä perennoja.



Kärhö ilahduttaa meitä uudella kukinnalla.

Ja hassunhauskoja
ovat nämä kärhön siemenkodatkin.

Kuvasta puuttuvat,
meitä alati ilahduttavat,
ruokavieraat.
Tässä vietetään meidän
kesän kohokohdat,
oman perheen kesken tai
ystäväjoukolla.

Ja viholliset
senkun lisääntyvät.
Isäntää ei yhtään
ilahduttanut
naapurin raja-aitaan
kasvanut jättiputki.
No, putki palasiksi..

Ja asianmukainen hävitys.