Helmikuussa

Helmikuussa on hyvää ainakin se, että tammikuu on jo takana.

Toiset meistä ovat vähän enemmän talvi-ihmisiä ja toiset sitten
vastaavasti vähän vähemmän. Työpaikan kahvipöydässä tuntee olonsa
 joskus vähän kerettiläiseksi, jos ei toivo Jouluksi lunta, tai
tammikuuksi hiihtokelejä. Ja minähän siis en toivo.

 Ainoastaan Saimaannorppien vuoksi olisi hyvä,
että talvella olisi riittävästi lunta niiden pesintään. Ihmisen kannalta
lumi on nyky-yhteiskunnassa ihan tarpeetonta ja pakkanen suorastaan
sietämätöntä. Loppiaiseen saakka kestäneet lauhat säät olisivat
voineet mielestäni jatkua kevääseen saakka. Mutta, kun eivät
kerran jatkuneet, niin on ainakin hyvä, että tammikuu on jo
takana ja kevät taas hiukan lähempänä.

Tammikuun loppua piristämään oli keittiönpöydälle ilmestynyt
ihana kukkakimppu. Pitkien työpäivien ja huonosti hoidettujen
kotitöiden jälkeen tuo tuntui vähän ansaitsemattomalta, mutta
piristi kyllä mieltä.
 



Kevättä kanssani odottavat pihalta pelastetut
muratit, jotka kasvattavat jo hennon vihreitä uusia lehtiä. 

 

 

Suoranaisen ihmeen puolestaan ovat kokeneet
autotallin pimeydestä olohuoneeseen siirretyt
oliivipuut. Olimme jo miltei luopuneet toivosta
niiden osalta, mutta nostimme ne kuitenkin
valoisaan olohuoneen nurkkaan ja annoimme niille
vettä. No, tuo vaivannäkö sai palkkansa,
kun puut alkoivat työntää uutta vihreää jo ihan
kuolleelta näyttäneestä rungosta.

Myös pienempi puu virkistyi valosta ja vedestä. Nyt vain
varailemaan aikaa oliivien puristamosta ensi syksyksi.