Notön keittiöremppa käyntiin

Helmikuussa päästiin jäätä myöten Notöhön
purkamaan vanhaa keittiötä, ja tekemään tilaa uudelle.
Päätimme vaihtaa keittiön paikan lähemmäksi
sisäänkäyntiä ja ruokailutilaa, entisen
makuutilan paikalle. Samalla makuutila
 saa vähän suojaisamman paikan mökin takaosasta.

Tyhjensimme makuusyvennyksestä kalusteet
pois, purimme seinällä näkyvän kaapin,
ja uuden keittiön paikka oli valmis.

Harkitsimme hetken lattian käsittelemistä,
mutta, koska tila on kokonaan avoin, eikä tuvan
puolen lattiaa ole tarkoitus ainakaan toistaiseksi käsitellä,
jätimme tämänkin lattian entiselleen.

 

 

Vanhoista keittiönkaapeista purettiin ovet pois,
kaapit tyhjennettiin ja rungot siirrettiin uuteen
keittiöön odottamaan kiinnittämistä.

 

 

Uudessa keittiössä täytyy ensin maalata 
seinäpintoja, ennen kuin kaappeja
päästään kiinnittämään. Maalaustyö vaatii
vähintään 10 asteen lämpötilan, joten
jätimme homman tähän vaiheeseen
odottamaan kevättä. 

Perheemme remonttimiehellä, maalarilla ja
puusepällä, eli koko suunnittelemani projektin toteuttajalla,
riitti kuitenkin hommaa vielä kotonakin -
mökiltä tuodut keittiönkaappien ovet maalattiin valkoisiksi.

Maalaus onnistui tosi hienosti, ovet ovat ihan uudenveroiset.
Nyt vain sopivat vetimet noihin ja työpöydän kantta tilaamaan!
 

 

Apupöytä keittiöön

 Löysimme Notön aitasta vanhan puupöydän,
jonka kannen edellinen omistaja oli päällystänyt
punaisella kontaktimuovilla.
Pöytä tuotiin kotiin, muovi poistettiin ja
hiottuna se näytti jo aika hienolta.
 

 

Säilytystilan lisäämiseksi jalkojen väliin
rakennettiin alataso. 

Pöydän runko sai valkoisen maalin pintaansa. 



Kansi vahattiin Osmo Colorin läpikuultavalla puuvahalla,
sävy antiikkitammi. Pöydän pinta oli edellisen käsittelyn
jäljiltä niin tiivis, että öljy ei imeytynyt pintaan, vaan muodosti
kanteen kalvomaisen kerroksen.



 

 

Lopputulos on tosi hieno, en millään
malttaisi odottaa, että keittiö on siinä vaiheessa,
että tämä on paikoillaan. 

 

Antskun jalanjäljillä

 

 

Perjantaina piipahdimme Imatran Rossoon, Putouksen sketsihahmo Antskun kantapaikkaan. Eekoo on aivan loistavasti osannut hyödyntää viihdeohjelman yllättäen tuottaman julkisuuden, ja ottanut tilanteesta kaiken irti. Ruokalistan lisäsivulla oli listattuna Antskun drinksut, ja tietysti pasta carbonara. Sinällään pikkuisen harmittaa tuon loistavan ruokalajin maineeseen tästä väliepisodista tarttuva sivumauste. Pasta carbonara on ollut Italian matkojemme perusruoka ja söimme jokunen vuosi sitten Como-järvellä aivan loistavan annoksen tuota maukasta pastaa, mutta jotenkin senkin hohde himmenee..

Imatran Rossossa on aina nopea, hymyilevä ja asiantunteva palvelu. Perjantaina teimme poislähtöä ja mieheni vilautti maksukortteja kädessään ohikulkevalle tarjoilijalle tarkoituksenaan pyytää lasku. Ele ei ehkä ole ihan kauneimpien käytöstapojen mukainen, mutta yleisesti käytetty. Tarjoilija yllätti meidän vetäisemällä vauhdikkaasti maksupäätteen vyöltään aivan lännenmiesten tyyliin. Tuolla vetonopeudella olisi pärjännyt hyvin aikoinaan myös Lännen kaksintaisteluissa. Purskahdimme nauramaan, ja tarjoilijaparka häkeltyi pelästyen, että pidimme hänen nopeaa reaktiotaan jotenkin negatiivisena. Ei suinkaan, rauhoittelimme häntä, ele oli vaan ihan äärettömän hauska - ja kuvastaa tietty ravintolan nopeaa palvelua. Sinne suuntaamme taas seuraavankin kerran, kun nälkä kurnii suonissa ja taloutemme emäntää laiskottaa.

Notön talvi

Lähes kolme pitkää ja pimeää kuukautta
oli kulunut edellisestä käynnistämme Notössä.
Saari ja mökki odottelivat meitä kuitenkin
entisellään - kuten se on siellä ollut jo
vuosikymmenet ennen kuin edes tiesimme siitä.


Myrskyt eivät olleet pahemmin saaren puita
riepottaneet, eivätkä luonnon eläimet
paikkoja tuhonneet. 

Kovin harmaa oli lauantain sää,
kovin harmaa oli mökkikin,
ja harmaammaksi vielä muuttuu,
kunhan kevät koittaa ja saadaan
maalaustyöt käyntiin.

Mittailimme paikkoja ulkona ja
sisällä - ulkona lähinnä puutavaran
tarveainelaskelmia varten - laskemattakin
on selvää, että kaikki suunnittelemamme
rakenteet nielevät lämpökäsiteltyä puuta
kilometrikaupalla.


Tähän kohtaan tulevan aurinkoterassin
paikalta löytyi suurehko kivi,
mutta senhän voi aina jättää
vähän näkyviin..


Sisällä saimme viimein koko talven mieltä
vaivanneen keittiön paikka varmistettua,
päätimme, mitkä kaapit asennetaan, ja miten
kokkaustoiminnot järjestetään.


Kaiken kukkuraksi
löysimme illalla tori.fi:stä uudenveroisen
kaasulieden, jonka joku oli juuri hetkeä
aiemmin laittanut myyntiin. Laitoin vielä illalla
myöhään myyjälle viestiä, ja toivotaan,
että sunnuntaina tuo hella vaihtaa omistajaa.
 

Saimaan vesi on lähes 50 senttiä
korkeammalla kuin syksyllä,
ja aallot ovat nousseet rantapensaikon
oksiin saakka muovaten
hienoja jäätaideteoksia.
 

Rannan lepät kukkivat ihan pian.
 

Lossimatka Mietinsaareen oli melko
jännittävä. Jäiden seassa, hyistä railoa
pitkin lossi raivaa tietään läpi talven. 

 

Helmikuussa

Helmikuussa on hyvää ainakin se, että tammikuu on jo takana.

Toiset meistä ovat vähän enemmän talvi-ihmisiä ja toiset sitten
vastaavasti vähän vähemmän. Työpaikan kahvipöydässä tuntee olonsa
 joskus vähän kerettiläiseksi, jos ei toivo Jouluksi lunta, tai
tammikuuksi hiihtokelejä. Ja minähän siis en toivo.

 Ainoastaan Saimaannorppien vuoksi olisi hyvä,
että talvella olisi riittävästi lunta niiden pesintään. Ihmisen kannalta
lumi on nyky-yhteiskunnassa ihan tarpeetonta ja pakkanen suorastaan
sietämätöntä. Loppiaiseen saakka kestäneet lauhat säät olisivat
voineet mielestäni jatkua kevääseen saakka. Mutta, kun eivät
kerran jatkuneet, niin on ainakin hyvä, että tammikuu on jo
takana ja kevät taas hiukan lähempänä.

Tammikuun loppua piristämään oli keittiönpöydälle ilmestynyt
ihana kukkakimppu. Pitkien työpäivien ja huonosti hoidettujen
kotitöiden jälkeen tuo tuntui vähän ansaitsemattomalta, mutta
piristi kyllä mieltä.
 



Kevättä kanssani odottavat pihalta pelastetut
muratit, jotka kasvattavat jo hennon vihreitä uusia lehtiä. 

 

 

Suoranaisen ihmeen puolestaan ovat kokeneet
autotallin pimeydestä olohuoneeseen siirretyt
oliivipuut. Olimme jo miltei luopuneet toivosta
niiden osalta, mutta nostimme ne kuitenkin
valoisaan olohuoneen nurkkaan ja annoimme niille
vettä. No, tuo vaivannäkö sai palkkansa,
kun puut alkoivat työntää uutta vihreää jo ihan
kuolleelta näyttäneestä rungosta.

Myös pienempi puu virkistyi valosta ja vedestä. Nyt vain
varailemaan aikaa oliivien puristamosta ensi syksyksi.