Ensin pihapiirissämme pyörivä kirottu vemmelsääri kävi repimässä kuorta uuden omenapuumme rungosta. Kun sitä riivatun rusakkoa ei saa tappaakaan, niin jäljelle jää vain tuhoilta suojautuminen. Niinpä jouduin verkosta rakentelemaan sekä tälle jo mainitulle ompputuotantolaitokselle kuten tämän vuoden päärynätulokkaallemekin rungon suojaksi verkkovirityksiä.
Hah ! Koetahan nyt syödä tuota runkoa, senkin rusakko!
Olemme siis kahden rintaman sodassa. Meillä on kaksikymmentä mansikantaimea, joiden marjat alkavat jo orastavasti punottaa. No, tämähän on jo lisännyt räksäprikaatin tiedustelujoukkojen liikehdintää. Tässä toimii sama kaava. Kun ei muutamaa saa "opetusmielessä" ampua ilmakiväärille pihalle lojumaan, niin tehdään sitten mansikoittenkin suojaksi kehikko. Oikeastaan kehikko oli jo olemassa, mutta laitoin siihen kunnon metallisen verkon, josta ei innokkainkaan (tai nälkäisinkään) räkätti kyllä läpi mene. Älkää kysykö montako litraa mansikoita tuosta tulee tai että paljonko nämä suojaustoimet maksoivat. Kyseessä ei ole liiketaloudellinen tuottavuusinvestointi vaan periaate! Meiltä ei varasteta!
Tuosta ei muuten siipiveikot läpi mene..
On meillä ollut jotain muutakin tekemistä kuin kalistella sapeleita luontokappaleiden kanssa. Se vanhempi, hieman talvista kärsinyt päärynäpuumme, on saanut aikaiseksi jonkin sortin uutta latvaa. Nyt se oli jostain syystä taipunut pahasti kaarelle. Virittelin sen tueksi pitkän riman, johon laitoin latvan kiinni muutamilla jokamiehen, lähes jeesusteipin veroisella, pika-avulla, nimittäin nippusiteillä. Josko se nyt jatkaisi ryhdikästä kurotustaan kohti korkeuksia.
Kun luonto on tarjonnut vettä sen verran, että kasvit ovat kuorossa kiittäneet, niin kasvukin on ollut sen mukaista. Eipä ole tuo meidän kukkapenkkimme koskaan tähän astisessa historiassaan ollut yhtä muhkeassa kunnossa, missä se parhaillaan on. Sitä voipi ihailla tuosta alta.
Lady of the house lempipuuhassaan eli kesäkukkien kimpussa <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti