Tammikuu jo takana

Tammikuussa talvi kiristi otettaan

ja lunta tuli, onneksi ei ihan tupaan,

mutta pihaan kuitenkin,

parissa päivässä puoli metriä.

Etupihan suuri, hieno mongolianvaahtera

kärsi melkoisia vahinkoja -

sen vanhat oksat eivät jäisenä

jaksaneet lumikuormaa kantaa ja

useampia paksuja oksia rapsahteli poikki.

Kasvihuoneen katto on onneksi

niin jyrkkä, ettei lumi siellä

kauan kestänyt, vaan valui korkeiksi

kasoiksi seinustoille.

Talojen katoilta lumet valuivat paksuina

mattoina alas, välillä jääpuikot edellä.

Tammikuun työkiireiden välillä
ehdittiin tavata paljon ystäviä -
ja kuten ennenkin todettu,
aina kannattaa juuri silloin kokeilla
jotain uutta leivonnaista, kun on vieraita tulossa taloon.

Olen joskus jossain syönyt porkkanakakkua,
jossa maistui sooda, ja sen jälkeen olen
tuohon muutoin tosi herkulliseen leivonnaiseen
suhtautunut vähän varauksella.

Löysin Yhteishyvän ruokaliitteestä Amerikkalaisen
porkkanakakun ohjeen, johon ei tullut lainkaan soodaa,
ja tuosta innostuin leivontapuuhiin.

Muutoin kyseinen kokeilu meni ihan hyvin,
mutta raastinterän asettaminen monitoimikoneeseen
oikein päin osoittautui ylivoimaiseksi tehtäväksi.
Porkkanaraasteesta tuli turhan karkeaa,
mutta siinä taikinan teon vaiheessa raaste oli käytettävä
sellaisenaan, eikä sitä oikein uudestaankaan
voinut raastimeen laittaa.

Lopputuloksena oli erittäin herkullinen porkkanakakku,
jossa oli mukava struktuuri ja suutuntuma.
Pääsin siis huippukokkien tasolle -
ja kakkukin tuli syötyä viimeistä murua myöten.

Runebergintorttujakin leivottiin melkein
ensimmäistä kertaa.

Näistä absolutistien tortuista
oli oikeaoppisuus kaukana,
lähinnä yhteistä Runebergintortun kanssa
oli mantelijauhe ja sokerikuorrutuksella
ympäröity vadelmahillo.

Taloudestamme ei löytynyt
lauantai-iltana mitään viinaksia,
joista torttujen kostutukseen olisi saanut
vähän potkua - isäntä tosin suunnitteli
lähtevänsä pimeän pullon metsästykseen
sukulaisten baarikaapeille - mutta
näistä tulikin sitten
vadelmakuorrutteisia kuppikakkuja.

Rohkeina ystävämme aina saapuvat
leivontakokeiluitani maistelemaan,
ja tuovat toinen toistaan
ihanampia kukkakimppuja tullessaan. 

Tämä mielettömän hienoksi auennut
amaryllis oli sidottu hienon
kukkakimpun osaksi,
mutta muut kukat ehtivät jo ympäriltä kuihtua,
kun tämä vasta puhkesi hienoimpaan loistoonsa.

Tulilatva voi olla näin kaunis -
ja vielä ihan oikean värinen.

Äidin ostamat nimpparitulppaanit
ilahduttavat sohvapöydällä.