Jos kuka ei ole vaahteranlehtiä pihallaan viljellyt, ei hän voi tietää, kuinka paljon iloa ja onnea kymmenen kärryllistä vaahteranlehtiä tuottaa. Kun pihamaasta saa haravoitua hädin tuskin kymmenesosan ja vaahteranlehtikasa kasvaa jo siinä vaiheessa polvenkorkuisena, voisi kuvitella tuon tuottavan jonkin asteista ahdistusta, jopa ärtymystä.
Vaan ei, sateisten, kylmien päivien ja öiden jälkeen kun koittaa kirkkaampi päivä, pimeys ja harmaus väistyy, on aika kiiruhtaa haravan ja kottikärryjen kera vaahteranlehtikasaan. Siinä saa syksy kyytiä. Lehtiä pihalta haravoidessaan voi todella nähdä työnsä jäljen ja tuntea onnistumisen iloa, kun yhtenäisen lehtimaton alta paljastuu vielä tuoreena vihertävä ruoho. Lehtikasa kasvaa samaa tahtia vihreän alueen kanssa. Kottikärrytkin näyttävät tosi pieniltä nopeasti karttuvan lehtikasan vierellä.
Haravoimisessa ei tarvitse hallita mitään erityistä tekniikkaa, eikä omistaa kummempia välineitä, kun voi jo tuntea itsensä tosiosaajaksi. Lehtikasan kasvamista vahvempaa todistusta kun tuosta hommasta ei tarvita. Ajatukset karkaavat omille teilleen, ja koko päivän töitä tehnyt pää saa tarvitsemansa vapaahetken samaan aikaan, kun raitis ilma ravitsee väsyneitä aivoja. Puutarhaverkkarit eivät turhia purista ja kehokin vain vahvistuu työtä tehdessään. Taitaa se kohta olla kaunis ja nuorikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti