Työkuvioiden muututtua päätimme tehdä ainoalla kesälomaviikolla pikaisen reissun jonnekin Eurooppaan. Pikaisesti päätetty, pikaisesti tilattu, lyhyet lennot, muutama päivä aikaa.. sellainen oli Vilnan reissun lähtökohta.
Kukaan tuttavistamme ei ollut tuolla käynyt, emme kuulleet kommentteja kaupungista ennakkoon. Emme kuitenkaan pettyneet, Vilna on mielestämme ehdottomasti muutaman päivän reissun arvoinen kaupunki; lyhyt lento, kaunis vanha kaupunki, paljon kauniita nähtävyyksiä, kirkkoja ja museoita, edullinen hintataso, kansainvälinen meininki, ystävällinen palvelu, hyvä ruoka.. oli siellä tietysti näkyvissä elämän nurjaa puolta ja Venäjän vallan aikaista vanhaa, vielä korjaamatonta rakennuskantaa, mutta niinhän sitä on muissakin kehittyvissä kaupungeissa.
sunnuntai 28. heinäkuuta 2013
Reissusta palatessa
Huhtikuinen orvokkikin, jonka jo lähtiessä aioin kantaa kompostiin. |
Paljon oli kyllä ehtinyt tulla karsittavaakin, kottarillinen kertyi kuivia ja kukkineita kasvinosia - ihan kesäkukista pelkästään. |
Tomaatit olivat poissaollessamme punastuneet.. |
munakoisot kasvaneet melko muhkeisiin mittoihin.. |
pieniä paprikoita oli putkahdellut ihan mahdottomasti.. |
.. mutta suurimmat yllätykset löytyivät kesäkurpitsapenkistä. |
Auringonkukka oli ehtinyt kasvaa yli kaksimetriseksi.. |
kehäkukat olivat auenneet hehkumaan oransseina.. |
ja tuoksuherneet avautuneet kukkaan - huumaamaan ihanalla tuoksullaan. |
Perhosia, perhosia...
Jälleen uusi tuttavuus perhosmaailmaamme! Tällä kertaa kyseessä on karttaperhonen, josta kuva heti kärkeen. Perhosen kevätsukupolvi on sellainen oranssinruskea pikkuperhonen ja toinen sukupolvi mustavalkoinen, lähinnä miniatyyrihaapaperhonen. Erittäin merkillistä : siis ruskean perhosen jälkeläiset ovat mustia ja mustien ruskeita! Vähän haiskahtaa vilunkipeliltä...
Kyseessähän on sellaine laji, että kymmenisen vuotta sitten sitä tavattiin vain jossain Pohjois-Karjalassa. Ollin kanssa joskus 90-luvun loppupuolella ajettiin varta vasten Lahdesta Ilomantsiin kyseisen perhosen perässä. No, ensimmäisenä vuonna oli kevät myöhässä, ja niitä nokkospuskia, joissa niiden piti lennellä, ei ollut edes olemassa. Seuraavana vuonna oli ajoitus kohdallaan, ja karttaperhosia pörräsi joka puolella.
Nyt ne ovat tehneet invaasion Etelä-Karjalaan. Keväällä niitä kuulemma oli runsaasti liikenteessä, joten sopi odottaakin, että toista sukupolvea voisi olla tavattavissa. Ja niinhän sitä olikin!
Kyseessähän on sellaine laji, että kymmenisen vuotta sitten sitä tavattiin vain jossain Pohjois-Karjalassa. Ollin kanssa joskus 90-luvun loppupuolella ajettiin varta vasten Lahdesta Ilomantsiin kyseisen perhosen perässä. No, ensimmäisenä vuonna oli kevät myöhässä, ja niitä nokkospuskia, joissa niiden piti lennellä, ei ollut edes olemassa. Seuraavana vuonna oli ajoitus kohdallaan, ja karttaperhosia pörräsi joka puolella.
Nyt ne ovat tehneet invaasion Etelä-Karjalaan. Keväällä niitä kuulemma oli runsaasti liikenteessä, joten sopi odottaakin, että toista sukupolvea voisi olla tavattavissa. Ja niinhän sitä olikin!
torstai 18. heinäkuuta 2013
Kumpare siistiytyi ja sato kypsyy!
Kasvihuoneen polun alta kaivamani maat oli kasattuna yhdeksi pitkulaiseksi läjäksi polun varteen. Olin ristinyt sen hautakummuksi, mutta tämän nimityksen käyttäminen sittemmin ilmeni sopimattomaksi, joten käytämme jatkossa siitä nimitystä "kumpare".
Tämä kumpare oli luonnontilaisena odotellut lopullista muotoaan, ja nyt aika oli kypsynyt ja suunnitelmat muotoutuneet sen muokkaamiseksi. Tarkoituksena lienee ollut, että tällaiset pihamme penkit/yksityiskohdat olisivat keskenään "erioloisia". Kun meillä oli jossain jo havutyyppisiä ratkaisuja ja toisaalla kivipuroja, niin tämä kumpare ei sitten lopputuloksena saanut näyttää ihan samanlaiselta.
Talon suunnasta katsottuna kumpareen takareunaan tuli pikkujasmikkeita, jotka ovat "aikuisina" hieman perusperennoja korkeampia. Niiden eteen ja oikealle asetettiin ryhmä verhoangervoja. Etuosaan laitettiin valkoisia ja sinisiä karpaattienkelloja. Koko kumpare päällystettiin vielä taimien ympäriltä kuorikatteella. Kivetyksen ja kumpareen väli puhdistettiin kasvustosta ja peitettiin soralla. Ja alla kuva lopputuloksesta!
Ja vielä katsaus satotilanteeseen:
Tämä kumpare oli luonnontilaisena odotellut lopullista muotoaan, ja nyt aika oli kypsynyt ja suunnitelmat muotoutuneet sen muokkaamiseksi. Tarkoituksena lienee ollut, että tällaiset pihamme penkit/yksityiskohdat olisivat keskenään "erioloisia". Kun meillä oli jossain jo havutyyppisiä ratkaisuja ja toisaalla kivipuroja, niin tämä kumpare ei sitten lopputuloksena saanut näyttää ihan samanlaiselta.
Talon suunnasta katsottuna kumpareen takareunaan tuli pikkujasmikkeita, jotka ovat "aikuisina" hieman perusperennoja korkeampia. Niiden eteen ja oikealle asetettiin ryhmä verhoangervoja. Etuosaan laitettiin valkoisia ja sinisiä karpaattienkelloja. Koko kumpare päällystettiin vielä taimien ympäriltä kuorikatteella. Kivetyksen ja kumpareen väli puhdistettiin kasvustosta ja peitettiin soralla. Ja alla kuva lopputuloksesta!
Entinen hautakumpu, nykyinen kumpare, uudessa ulkomuodossaan. |
Kannon ympäryskin sai pienen face-liftin lisäkuorikkeen muodossa. |
Ja vielä katsaus satotilanteeseen:
Pisimmät tomaatintaimet alkavat jo olla katon rajassa! |
Kokoa on, mutta väriä puuttuu... |
Kesäkurpitsakin suostuivat alkamaan satokautensa. |
Avomaankurkkuja tulee varmasti riittävästi! |
Munakoisohan se siinä! |
Paprika vaikuttaisi olevan varsin satoisa. |
keskiviikko 10. heinäkuuta 2013
Lisää vieraita
Raisan saapuessa töistä kotiin olin sattumalta pihalla vastassa. Siinä ensimmäisiä sanoja vaihtaessamme huomioni kiinnitti suuri ja tumma perhonen. Luulin sitä haapaperhosnaaraaksi, mutta sen pysähtyessä parin metrin korkeuteen vaahteran lehville havaitsin erehtyneeni.
Ei muuta kuin vaimo vahtiin ja itse autotallin hyllyn päältä perhoshaavia etsimään! No, eihän se ymmärtämätön hyönteisraukka ollut mihinkään lähtenyt, joten sain sen helposti haavilla napattua. Sitten lasipurkki esiin ja sekaan hyllyltä löytyneellä etikkaeetterillä (parasta ennen 2004) höystetty paperituppo, perhonen sekaan ja kuolemanselli oli valmis.
Kyseessähän oli suurikokoinen häiveperhosen naaras. En ollut sitä ensin tunnistanut, koska se oli niin harmaan ruskea kuluneisuutensa johdosta, eikä häiveperhosen sinistä "häivettä" näkynyt. Kun en nääs muistanut, että vain koiraalla se sinisyys esiintyy... Mutta kun sai perhoskirjan esiin, niin tunnistaminen oli hyvin helppoa.
Hieno perhoskesä sai jatkoa häiveperhosen muodossa! |
sunnuntai 7. heinäkuuta 2013
Sadonkorjuu on alkanut!
Kasvihuoneemme ensimmäinen sadonkorjuutapahtuma on nähnyt päivänvalon. Rumpujen päristessä ja juhlakansan taputtaessa iltapuvuissaan irrotettiin ensimmäinen kurkku emostaan. Eikä mikä tahansa vihreä pikku ruppana, vaan komea, pullea köllikkä!
Tässä se vihreä jööti on. Ihan kurkun näköinen... |
Sakukin (Huom! EI se Jonin kaveri) tykkää kasvihuoneestamme |
Vanhan omenapuun kannon ympärys on kasvanut varsin viehättäväksi |
perjantai 5. heinäkuuta 2013
Lusikalla
Syöttäessäni eilen lusikalla kesäkukille kakkaa – ei siis mitään pajunköyttä, vaan ihan sitä itseään, kanasta lähtöisin olevaa tuotetta – mietiskelin ihmismielen omituisuutta. Minä, ihan järkevänä tunnettu keski-ikäinen, kaivelin kesäkukkien juurelle teelusikan kokoisella jäätelölusikalla pieniä koloja ja tiputtelin sinne pikkuisia kakkakikkareita, ja sain tuosta tosi hyvän mielen. Kasteltuani ja siistittyäni kesäkukat näyttivät ihan välittömästi runsaammilta ja värikkäämmiltä. Liekö syynä olleet lannoitteen auringonpaisteessa tuottamat melko voimakkaat huurut, vai ihan vaan käsillä tekeminen, mutta tuon kummempaa ei levollisen olon saavuttamiseen tarvita.
Armeijaan lähtijä, pulipäinen poikanen, käväisi siinä touhua katsomassa, ja tuoksuja ihmettelemässä, ja kyseli, etteikö tuollainen puutarhanhoito liene ihan loputonta raatamista. Onhan se loputonta, mutta ei raatamista. Se on parhaillaan mukavaa, rentouttavaa puuhastelua ulkoilmassa ja pahimmillaan repsottavia, muiden kiireiden vuoksi hoitamatta jätettyjä kasveja. Tuon keskeneräisyyden kun oppii sietämään, niin keskiarvo saadusta mielihyvästä on kyllä melko korkea.
Kasvihuone tuottaa ihan loputonta iloa meille ja suurta hämmästyksen aihetta muille. Talon isännän jutut ovat vaihtuneet kalasaaliista kurkun mittaan ja maailmanpolitiikasta munakoison kukintaan. Juttua niistä riittää ihan loputtomasti, mutta olen pistänyt merkille, että aihe on vähän niin kuin lemmikit, ketä kiinnostaa, ketä ei. Ja kaikkia ei todellakaan kiinnosta tomaatinraakileiden määrä, mutta useimmat ainakin vähän aikaa yrittävät kohteliaasti näyttää kuuntelevan. Ja sittenhän voi vaihtaa aihetta, vaikka niihin lemmikkeihin, tai urheiluun.
maanantai 1. heinäkuuta 2013
Satotoiveita
Paprika kukkii, joten toiveita sadosta on.. |
Myös munakoiso avasi ihanat kukkansa, täytynee alkaa jo reseptejä etsiä. |
Nyt on ihan jo varmaa, että tomaatteja saadaan - ainakin paistettuja vihreitä. |
Avomaankurkku kukkii ihan villinä; suolakurkut, maustekurkut ja pikkelsit täyttänevät kellarin ensi talvena. |
Kasvihuoneessa kurkut kasvavat ihan silmissä, taidan päästä näiden kanssa jo lauantaina torille. |
Harvinainen vieras!
Torstai-iltana huutelivat perheen naiset patiolta sisälle, että ulkona lepatteli joku iso perhonen. No, minähän tietysti perhosista vanhan keräilyharrastuksen kautta kiinnostuneena ryntäsin paikalle.
Siellä minulle sitten osoiteltiin pation kattorakenteiden suuntaan mihin kyseinen ilmojen elävä oli vetäytynyt yöpuulle. Pienen etsimisen jälkeen sieltähän se löytyi kärhön oksien takaa kattoparrun juuresta.
Eikä mikään ihan turha vierailija ollutkaan, kyseessä oli isonokkosperhonen!
Isonokkosperhonen on niin harvinainen vierailija maassamme, että 1900-luvulla sitä tavattiin keskimäärin yksi kappale vuosittain. Tänä ja viime vuonna tilanne on hieman erilainen, sillä esimerkiksi viime vuonna helteiden ja suotuisien ilmavirtausten mukana niitä vaelsi maahamme melko runsaslukuisesti. Tänä vuonna ovat olosuhteet myös olleet asiantuntijan mukaan saman suuntaisia. Näin hän kertoili, kun soittelin ja havainnostani kerroin.
Mutta sellainen kohtaaminen se oli, että sai ikääntyvän miehen olemaan varsin tohkeissaan!
Siellä minulle sitten osoiteltiin pation kattorakenteiden suuntaan mihin kyseinen ilmojen elävä oli vetäytynyt yöpuulle. Pienen etsimisen jälkeen sieltähän se löytyi kärhön oksien takaa kattoparrun juuresta.
Eikä mikään ihan turha vierailija ollutkaan, kyseessä oli isonokkosperhonen!
Siinähän se siivet yhdessä kököttää! |
Isonokkosperhonen on niin harvinainen vierailija maassamme, että 1900-luvulla sitä tavattiin keskimäärin yksi kappale vuosittain. Tänä ja viime vuonna tilanne on hieman erilainen, sillä esimerkiksi viime vuonna helteiden ja suotuisien ilmavirtausten mukana niitä vaelsi maahamme melko runsaslukuisesti. Tänä vuonna ovat olosuhteet myös olleet asiantuntijan mukaan saman suuntaisia. Näin hän kertoili, kun soittelin ja havainnostani kerroin.
Mutta sellainen kohtaaminen se oli, että sai ikääntyvän miehen olemaan varsin tohkeissaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)