Rotinoilla

Karjalan tyttöjä kun ollaan, niin noudatetaan karjalaisia perinteitä. Meidän kulmilla tapa tervehtiä vastasyntynyttä ja tämän perhettä sisältää rotinoiden viemisen.

Rotinat ovat vanha karjalainen tapa. Rotina-sana tulee venäjän kielen synnytystä tai lapsivuodetta tarkoittavasta sanasta rodiny.  Lapsen syntymän jälkeen naapurit ja suku tulivat tervehtimään uutta tulokasta rotinoiden kera. Tuliaiset olivat leivonnaisia, voita sekä juustoa ja ne oli tarkoitettu äidin vahvistukseksi.  Nämä tuliaiset  saatettiin kääriä käspaikkaan, joka oli tyttölapselle ensimmäinen alku kapioiden kokoamiseen.

Nykyisin rotinaperinne elää eripuolilla Suomea vaihtelevasti, mutta meilläpäin tapa tuntuu olevan kuitenkin melko yleinen – joskin toteutus on kovin moninainen. Omien lasteni syntymän aikoihin olemme saaneet karjalanpiirakoita, suolaisia piiraita, kakkuja ja muita ihania tuoreita leivonnaisia. Mikä milloinkin oli rotinakorin sisältö, aina se ilahdutti yhtälailla. Vaikkakaan vauvan äiti ei tuolloin olisi tukevaa ruokaa vahvistuakseen tarvinnutkaan - ehkä pikemmin paastoa.

Rotinoiden vieminen tuli perheessämme ajankohtaiseksi, kun vieressäni nukkuvasta miehestä tuli tuplaukki. Alkoi siis vimmattu kakkujen ja muiden tuliaisten suunnittelu. Voikohan vauvan äiti syödä suklaata? Pitäisi varmaan olla jotain suolaistakin.. pullarinkeli on aika vanhanaikainen.. tiikerikakussakin on sitä kaakaota.. no, kyllä se äiti varmaan voi vähän suklaakakkua ottaa.. neljäntoista päivittäisen ja yöllisen pohdinnan tuloksena rotinakorissa oli sitten vähän vauvanvaatteita, suklaa-kinuskitäytekakku, juustosarvia (Jasmiinan leipomia, lähtiessä ihan lämpimiä), ja rotinavieraiden vahvistukseksi kinkkupiirakkaa.

Vastaisuuden varalle täytyy opetella itse tekemään kakunkoristeita, poikavauvan kakkuun sopivat koristeet tuntuivat pienen paikkakunnan kauppojen valikoimissa olevan paitsi kortilla, myös melko vanhanaikaisia, (ainakin niitä samanlaisia käytettiin jo 18 vuotta sitten).

 

Kakusta tuli kuitenkin ihan
kelvollinen, vaikkakaan ei kovin
omaperäinen. 

 

Tammikuussa

Viime viikonloppuna aurinko pilkisti pikkuisen hetken ajan ja maalasi maailman pakkaslumen kanssa timanttien peittoon. Tuossa hetken hohteessa saattoi jo tunnistaa häiveen valoisammasta ajasta – keväästä. Aamulla TV:n sääohjelmassa meteorologi vahvisti muistikuvani siitä, että tähän aikaan vuodesta päivä pitenee etelässä puoli tuntia viikossa.

Päivän piteneminen ja valon lisääntyminen herättää talviuniaan nukkuvan pikku puutarhurin sisälläni. Taimikasvatusta ajatellen talomme on aikoinaan rakennettu ihan väärään suuntaan, ja nyt toivoisinkin, että sitä voisi kääntää tuollaisen 90 astetta  keskipäivän auringon suuntaan. Jos tuo ei onnistu, täytynee aloitella taimien kasvatusta olohuoneen ikkunalla. Ikkunalautojen puuttuessa erilaisia viritelmiä ikkunan eteen on jo suunnitteilla. Aika näyttää, millaisen virityksen (vai hirvityksen) saamme aikaiseksi.

Myös kasvihuoneen piirustuksiin olisi jo korkea aika paneutua. Mitat ja tarpeet on syksyllä kartoitettu summittaisesti, sijaintikin on karkealla tasolla päätetty, mutta lopulliset suunnitelmat ja tekninen toteutus vielä puuttuvat. Nyt on hyvä aika tutkiskella eri vaihtoehtoja ja fiilistellä

Viime kesäinen paprika olohuoneen ikkunalla alkaa pian olla korjattavassa kunnossa, ja voimme joku päivä nauttia tuon 5cm pituisen, punaisen paprikan, vaikka perheen kesken päivälliseksi. Täytettynä se kuulemma maistuisi.