perjantai 21. syyskuuta 2012

Syksyisiä kevätunelmia

Lueskelin lahjaksi saamaani Viherpihaa (http://www.viherpiha.fi/), jossa vuodenaikaan tyypilliseen tapaan oli juttuja puutarhan syyshommista, valaistuksesta ja sen semmoisista syksyisistä asioista. Erityisen mukava juttu oli siementen keräämisestä, sillä siitä tuli ihana fiilis seuraavan kevään odotuksesta. Myös sipulikuvastoista tulee vähän samanlainen olo – kevät tulee taas talven jälkeen.
Keväällä olisi hyvä, kun muistaisi mitä syksyllä suunnitteli uutta kasvukautta varten; missä kukkapenkissä olisi tilaa uusille tulokkaille ja mistä voisi vähän vaikka karsia entisiäkin, mitkä kesäkukat menestyivät hyvin ja mikä tomaattilajike viihtyi meidän patiolla. Viherpihan toimittaja oli kynäihmisenä kirjannut omassa puutarhassaan noita muistiin ja kaiveli jutunpätkässään vanhoja muistiinpanoja esiin. Sellaiset muistiinpanot olisivat ihan hauskoja pelkästään päiväkirjan omaisestikin luettuna, mutta eniten niistä tietysti hyötyä on, jos aikoo nuo suunnitelmat toteuttaa. Jonain pimeänä, sateisena lokakuun iltana kirjaan minäkin itselleni ensi kevääksi muistiin tänä kesänä opittua.
Meillä on ensi keväälle paljon puutarhasuunnitelmia, joista suurin yksittäinen projekti lienee kasvihuoneen rakentaminen (miespuolisilla lähisukulaisilla saattaa alkaa ensi kesänä kova tomaatinkasvatuskisa). Mutta ennen kevättä tulee talvi, ja tulevana talvena kokeillaan pelargonioiden talvettamista vähän viime vuotta laajemmin (ja yritetään muistaa kastellakin niitä).

maanantai 17. syyskuuta 2012

Poissa puutarhasta

Jassu haastoi Anun

Riisitunturissa.. oli ihan huikeat maisemat

Maaruskaa metsästämässä

Pitkospuilla

Jotain löytyi..


No, Armashan se siellä savun keskellä,
tulen teossa

Yksi on vähän äänekkäämpi

Valmiina taistoon

Aina pitää haastaa joku



Sielunmaisema taitaa löytyä täältä

torstai 6. syyskuuta 2012

Lifestylea

Nykymaailman kiihkeässä menossa taidamme kaivata jotain perusteellista, takaisin luontoon -meininkiä. Telkkari syytää lifestyle sisältöä, kruununjalokivenään Strömsö, missä kaikki on taivaallisen seesteistä ja aina onnistuu. Ruoka saisi nyt olla slowfoodia ja downshiftaus yleistyy elämänasenteena.
Meillä tuo luontoon paluu käy puutarhan kautta, ja tähän aikaan vuodesta puutarhan antimet sullotaan lasipurkkeihin. Voi sitä riemua, kun maijallinen marjamehua tai kattilallinen karviaishilloa on siististi pulloissa ja purnukoissa. Lähiruokaa on! Ja ensi vuonna on kauniit etiketitkin purkkeihin laitettavaksi.
Persiljat laittelin jo pieniin pussukoihin pakastimeen käytettäväksi talvella höyryävien keittojen höysteeksi. Vielä olisi kuitenkin kasvimaalla satoa korjattavaksi: porkkanat, tillit ja sipulit odottavat keräämistä ja salaattiakin saadaan syödä, kunnes pakkanen ne viimein korjaa.

lauantai 1. syyskuuta 2012

Verhoiluhommia!

Koska olen aiemman työurani aikana työskennellessäni Asko Huonekalussa nähnyt todella paljon tehtävän huonekaluja, niin luonnollisesti olen sen itsekin teoriassa oppinut. Ja kuten tiedämme vanhan "totuuden" : teorialla ja käytännöllä ei ole mitään eroa, ainakaan teoriassa.  ;-)

No juu, enhän minä mitään huonekaluja osaa tehdä, mutta eihän se estä yrittämästä. Sain nimittäin tähän hyvän tilaisuuden, kun Raisa (johon meidän perheemme luovuus aikuisten osalta keskittyy) sai idean vanhan sohvan rahin muuntamisesta uuden sohvan sohvapöydäksi. No minähän olen tietenkin aina valmis toteuttamaan mitä tahansa Hän ehdottaakin.

Kyseessä oli yhteinen ponnistus. Raisa ompeli verhoilukankaan ja minä puolestani tein jalat ja verhoilin.

Verhoilukankaaksi Raisa löysi oikeinkin sohvan kanssa samantyylisen, tyylikkään tummanharmaan kankaan, josta hän tosi näppärästi ompeli erinomaisesti istuvan hupun.

Jalkojen aineksia yritin vähän katsella sieltä ja täältä. Sitten loppujen lopuksi autotallin kulmasta löytyi painekyllästettyä kakkosnelosta, josta sahaamalla, hiomalla, reikiä poraamalla ja maalaamalla tuli erehdyttävästi pöydän jalkojen näköiset palikat.



 
Tämä musta möhkäle on yksi neljästä pöydänjalasta, koko 130*100*50
 
 
Kun jalat olivat kiinni, niin sitten vaan verhoilukangasta reunan yli ja niittipyssyllä runkoon kiinni. Vähän kun kangasta venytteli ja virutteli, niin melko sileästi se siihen sitten istahti.
 
Alunperin oli ajatuksena, että pöydän kanneksi tulisi lasilevy, jonka alle voisi halutessaan jotain laittaa. Siinä sitten ajatus muotui siihen suuntaan, että toiseen reunaan tuli vain valkoinen tarjotin. Tällöin mahdolliset televisionkatsojat voivat  pitää jalkojaan pehmeällä pöydän pinnalla.
 
Ja tuossa alla siitä on sitten lähikuvaa. Kyllä se meistä ihan sohvapöydältä näyttää!
 
 



Olipas hauska pikku projekti!

Jä tähän loppun vielä lähikuvaa itsekasvatetuista upeista gladioluksista...