Suojelkaa äiti

Äitinä oleminen on ihmeellisintä maailmassa. Ainakin joidenkin mielestä. Itse en ole koskaan kuulunut noihin elämäntapaäiteihin, joiden elämä saa täyttymyksensä äitiydestä. Olen kyllä parhaani mukaan yrittänyt pitää jälkikasvustani huolta pyrkimällä yötä päivää täyttämään heidän henkiset ja ruumiilliset tarpeensa. Lohduttanut itkeviä, puhdistanut sottaisia, pukenut viluisia, ruokkinut nälkäisiä ja opettanut tiedonhaluisia - ollut saatavilla, kun nuo enemmän ja vähemmän avuttomat ihmistaimet ovat minua tarvinneet.

Yritän pitää mielessä, että mahdollisesti joskus vielä missikisoissa (vaikka lihavien isoäitien, taikka senioriekonomien) minultakin kysytään elämäni merkittävintä tapahtumaa, ja siihen kuuluu vastata, että ehdottomasti lasteni syntymät. Vaikka eivät ne oikeasti olleet tapahtumia kummempia. Ja vaikka lapset kivoja ovatkin, onhan niistä kyllä tosi paljon harmiakin - ja huolta. Mutta onhan sekin kyllä aika merkittävää.

Edellä todistetun melko huonon äitiasenteeni vuoksi hämmästyin itsekin voimakasta reaktiotani serkkuni ilmoitettua Facebookissa, että hänestä tulee äiti. Ohuen ärtymyksen minussa aiheutti tuo tulevan "lapsen" rotu, ei niinkään kateus serkkuni tulevasta äitiydestä. Jotenkin en nimittäin äkkiä pystynyt lainkaan sulattamaan, että koiranpennun ostamalla tulee äidiksi.

Ei tule. Äidiksi tullaan hankkimalla ihmislapsia niiltä, kenellä sattuu olemaan ylimääräisiä, taikka sitten ihan perinteisesti itse raskausarpisen vatsan sisältä pukkaamalla. Silleen tullaan äidiksi ja äiti voi olla vain omalle lajilleen.

Luin tänään netistä, että joku tuntematon julkkis oli lahjoittanut valtavan määrän rahaa löytöeläinten hyväksi. Koska maailmassa tuntuu olevan paljon löysää rahaa liikkeellä, saatan itse perustaa liikkeen äitien suojelemiseksi - tai ainakin Äiti-nimen suojaamiseksi. Onhan sentään parmankinkku ja karjalanpiirakkakin suojattuja käsitteitä, niin eikö voitaisi säästää äitikin ihmislapsille.

Joulun odotusta

Intohimoisen jouluihmisen mielestä on ihan käsittämätöntä, että kaikki eivät suurimmasta vuotuisesta juhlastamme jaksa innostua samoin kuin itse. Joku ei jaksaisi kuunnella joululauluja ostoskeskuksissa, toista ärsyttävät monenkirjavat jouluvalot ikkunoissa ja kolmas ilmoittaa työpaikan lounaspöydässä kovaan ääneen, ettei heidän perheessään laiteta jouluruokaa, eihän siitä edes kukaan pidä.

No, kaikki eivät pidä samoista asioista, eikä tarvitsekaan, suokaamme jokaiselle vapaus viettää oma Joulunsa kuten haluaa. Olen itsekin viettänyt useita Jouluja matkoilla kotimaassa ja ulkomailla, kotona ja kylässä. Yhtä ainoaa Joulun konseptia tai joulustressiä en ole löytänyt, olenpa sitten valmistellut Jouluni Strömsön tyyliin pienintä yksityiskohtaa myöten suurelle joukolle tai pakannut bikinit matkalaukkuun ja toimittanut viimeiset paketit saajilleen matkalla lentokentälle.

Joulusta voi nauttia niin monella tavalla. Joulutunnelmaa löytyi jopa lentokenttähotellin aamiaisella Jouluaattona aamuviideltä, kun kaneli tuoksui joulupuurossa. Tunnelma ja muistot syntyvätkin usein pienistä asioista, kuten jouluisista tuoksuista, rakkaista joululauluista tai lumen narinasta kengän alla. Hyvän ruoan intohimoisena ystävänä koen, että oman Jouluni kohokohdat liittyvät ystävien ja läheisten kanssa nautittuun perinteiseen jouluruokaan kinkkuineen, kaloineen ja laatikkoineen tai sitten rakkaan kanssa kahdestaan nautittuun vähemmän perinteiseen jouluruokaan Miamin öisellä kadulla tai Prahan joulutorin vilskeessä. Hyviä Jouluja kaikki.

Lapsuuden Jouluista mieleen on iskostunut jouluvalmistelujen tärkeys. Äiti valmisteli Joulua tunteella ja taidolla, ilman suurta kiirettä ja draamaa, vaikka työssäkäyvänä hän varmaan itsensä joskus väsyneeksi tunsikin, ja tuskin hänellä aikaakaan ihan rajattomasti oli. Meidän Joulumme kohokohta oli jouluaaton päivällinen herkkuruokineen, pukkeineen, lahjoineen ja kaiken kruunaavine luumukiisseleineen ja kermavaahtoineen. Ruoka laitettiin huolella, ja katettiin kauniisti koristeltuun pöytään - ja korjattiin myös pois, lapsuudenkodissani ei ollut yöllä ruokaa pöydässä tarjolla, mutta jääkaapista löytyi aina graavilohta, piirakoita, silliä ja tietysti kinkkuakin yölliseen nälkään tai ihan vain suklaan aiheuttaman kuvotuksen torjuntaan.

Kotoa opittua lienee tuo intohimoni jouluvalmisteluihin. Vaikka tänäkään vuonna ei ole tarkoitus Joulua kotioloissa viettää, ei mikään estä kotia jo marraskuun puolella koristelemasta tai jälleen kerran yhtä ovikranssia askartelemasta. Siitä se sitten alkaa..