Kun aurinko paistaa eilisen päivän kaltaisesti miehen kilpirauhasen käpylisäkkeeseen tai jonnekin ainakin sinne päin, niin välttämättä mieleen nousee se yksi asia... Se on kuin se kuuluisa kutina, jota ei voi raapia. Ei auta vaikka yrittää ajatella formuloita kiertämässä yksitoikkoista rataansa tai laumallista miehiä hakkaamassa viatonta mustaa kuminkappaletta jäädytetyssä laatikossa.
Niin, kaikki miehet tietävät kyllä mistä puhun. Sitä on vain pakko päästä tekemään. Aivan. Omenapuiden leikkaus.
Että se tuntuu hyvältä, kun kaivaa autotallin hyllyltä parit Fiskarsit : kunnon varrelliset sakset sekä ohileikkaavat vähän pienemmät vaikkapa rungon vesiversojen poistoon tyveä myöten. Ja eilen sitten sain pahimmat paineet purettua ja parin puun alaosat leikattua ! Nyt voi malttaa odottaa, että lumet sulavat sen verran, että ei tarvitse niitä tikkaita raahata polviin ylettävässä upottavassa hangessa.
Nyt kun niin puutarhan kevät- kuin elämäni ensimmäinen blogikausikin on avattu, voimme rauhassa odotella tulevan kevään ja kesän projekteja. Juttua lienee tulossa niin nauhuspenkistä, pihlajan ympärille muotoutuvasta kukkapenkistä, pihan sisääntulon muurirakennelmista, pation kesäkukkaviidakosta, aidanteista, korotetun kukkapenkin laajennuksista kuin kasvavasta kasvimaastakin. Ehkäpä tätä ei Raisan ja minun lisäksi kukaan muu lue, mutta onpahan mukava tapa meille itsellemme tehdä vähän päiväkirjaa ja muistoja hauskasta harrastuksestamme !
Julistan puutarhan kevään avatuksi. :-)